Hangon Laituri

Modernia asumista meren äärellä pienkerrostalojen harmoniassa.

Hangon Laituri Talo-A-kadulta

Hangon Laituri rakentuu ainutlaatuiselle paikalle Hangon Itäsatamaan, uuteen merelliseen kaupunginosaan, Kuningattarenvuorelle. Tämä korkeatasoinen asuinkokonaisuus käsittää yhteensä kymmenen pienkerrostaloa, jotka muodostavat harmonisen ja viihtyisän kokonaisuuden aivan meren tuntumassa.

Alueen suunnittelussa on panostettu erityisesti näkymiin, valoon ja asumisviihtyvyyteen. Rakennukset on sijoiteltu siten, että merinäkymät avautuvat mahdollisimman monesta asunnosta, samalla kun suojaisat ja vehreät piha-alueet jäsentyvät luontevasti talojen väliin.

Ensimmäiset talot valmistuivat vuonna 2021, ja alue kehittyy nyt vauhdilla. Kesällä 2026 käynnistyy seuraavan rantatontin rakentaminen, ja kokonaisuus täydentyy vaiheittain tulevan kolmen vuoden aikana.

Arkkitehtuuria, joka kestää aikaa ja katseita

Hangon Laituri -uudistuotannon arkkitehtuuri edustaa modernia, selkeää ja samalla ilmeikästä, merelliseen ympäristöön soveltuvaa rakentamista. Rakennusten muotoa rytmittävät isot lasitetut parvekkeet, puupaneelipinnat sekä tarkkaan harkitut yksityiskohdat.

Vaalea värimaailma, pystysuuntainen puuverhous ja loivat harjakatot sulautuvat kauniisti Hangon huvivenesataman ja merelle aukeavan maiseman kanssa.

Asuntoja, joissa meri on läsnä

Kaikista asunnoista avautuu näkymät merelle kokonaan tai osittain. Suuret lasitetut parvekkeet toimivat ympäri vuoden käytettävinä lisähuoneina, ja osassa kodeista on lisäksi oma suojaisa piha-alue. Asuntojen pohjaratkaisut ovat yksilöllisiä ja suunniteltu maksimoimaan sekä näkymät että tilan toimivuus.

Hangon Laituri Talo-A sisapihalta

Hangon Laituri

Ekologista asumista modernilla tekniikalla

Ekologisuus on ollut hankkeen keskiössä alusta alkaen. Materiaalivalinnat ovat valittu ympäristöä kunnioittaen. Asunnot hyödyntävät maalämpöä, joka mahdollistaa sekä energiatehokkaan lämmityksen että viilennyksen. Tämä tekee asumisesta paitsi ekologista, myös miellyttävää ympäri vuoden.

Laadukasta rakentamista vaativiin olosuhteisiin

Rakennusten kantava runko ja ulkoseinät toteutetaan kestävinä betonielementtirakenteina. Julkisivut verhoillaan tyylikkäällä puupaneloinnilla, joka yhdistää betonin lujuuden ja puun lämmön. Myös kellarikerrokset, joihin sijoittuvat muun muassa varastot, tekniset tilat ja väestönsuoja, ovat betonirakenteisia.

Rannikkoympäristö on huomioitu tarkasti rakennesuunnittelussa. Rakenteelliset ratkaisut ja yksityiskohdat on suunniteltu olosuhteet huomioiden.

Betonielementtirakenne mahdollistaa nopean ja laadukkaan rakentamisen hallituissa olosuhteissa. Rakennusten äänieristykseen on kiinnitetty erityistä huomiota, mikä takaa rauhallisen ja korkealuokkaisen asumisympäristön.

Historia kohtaa modernin asumisen

Hangon Laituri nousee alueelle, jolla on merkittävä historia. Kuningattarenvuoresta louhittiin aikoinaan kuuluisaa Hangon punagraniittia, jota käytettiin muun muassa Helsingin tunnetuissa maamerkeissä, kuten Eduskuntatalossa ja rautatieasemalla.

Tänään sama alue herää uuteen eloon modernina, merellisenä asuinympäristönä.

Luotettavat tekijät hankkeen taustalla

Hangon Laituri -hankkeen perustajaurakoitsijana ja rakennuttajana toimii SSA Rakennus Oy: vuonna 2013 perustettu suomalainen rakennusliike, joka on erikoistunut uudisrakentamiseen.

SSA tekee rakentamisesta kestävämpää ja sujuvampaa hyödyntämällä omaa rakentamistapaa. Konseptoitu suunnittelu, rakennusosien tehdasvalmistus ja tehokas tuotantoprosessi takaa laadukkaan lopputuloksen. Hankkeen taustalla vaikuttaa myös Chyde Invest Oy, jolla on Hangossa vahva kokemus laadukkaista uudis- ja saneerauskohteista.

Hangon Laituri kuvituskuva

Elämää Hangon parhaalla paikalla

Hangon Laituri tarjoaa harvinaisen yhdistelmän:

  • merenranta ja upeat maisemat
  • ekologiset, tyylikkäät ratkaisut
  • rauhallinen, mutta keskeinen sijainti palveluiden lähellä

As Oy Hangon Kuningattarenvuoren Laituri 2A

OSOITE
Graniittikaari 5, 10900 Hanko

HUONEIDEN LUKUMÄÄRÄ
1–3

ASUNTOJEN PINTA-ALA
24–88,5 m²

TONTTI
Oma tontti

Ennakkomarkkinointi on jo käynnissä – nyt on oikea hetki varmistaa paikkasi Hangon uudessa merellisessä sydämessä, varaa nyt omasi!

Oletko kiinnostunut tästä kohteesta?

Ota yhteyttä niin kerromme kohteesta lisää!

Liisa Jakovlew liisa@strand.fi +358 40 048 4122 Strand Properties,
Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, Sisustussuunnittelija, Business Coach
Välittäjän esittely

Sofia Nikamo sofia@strand.es +358 44 3312 154 Strand Properties,
Ylempi kiinteistönvälittäjä YKV, LKV, KTM
Välittäjän esittely

Myytävät kohteet