Hirsihuvila Levin Utsuvaarassa
Arvostetulla Utsuvaaran alueella vuonna 2008 valmistunut Honkarakenteen hirsihuvila edustaa ajattoman laadukasta tunturirakentamista. Kolmeen kerrokseen jakautuvat tilat tarjoavat väljyyttä ja selkeän kokonaisuuden niin omaan käyttöön kuin edustavaan vapaa-ajan asumiseen. Huvila majoittaa vaivattomasti suuremmankin seurueen.
Kellarikerroksen avara sisääntulo luo käytännöllisen perustan aktiiviseen lomailuun. Heti aulan yhteydessä sijaitsee kodinhoitohuone. Kolme erillistä varastohuonetta mahdollistavat tilojen jalostamisen esimerkiksi elokuvahuoneeksi, työtilaksi tai harrastekäyttöön - säilytystilasta tinkimättä.
Varsinaiset oleskelutilat sijoittuvat kahteen ylimpään kerrokseen.
Keskimmäisessä kerroksessa on kaksi makuuhuonetta, lähes talon ympäri kiertävä terassi sekä avara oleskelu- ja ruokailutila, jossa suuret ikkunapinnat tuovat maiseman osaksi sisätilaa. Keittiö on luonteva osa kokonaisuutta. Saunaosastolta on suora kulku terassille.
Ylimmässä kerroksessa sijaitsee oma en-suite-makuuhuone. Sieltä avautuu näkymä oleskelutilan yli kauas horisonttiin, mikä korostaa tilan avaruutta ja korkeutta.
Ilmoituksen osittain virtuaalikalustetut kuvat havainnollistavat tilojen mahdollisuuksia ja tarjoavat inspiraatiota sisustukseen tai päivityksiin.
-Utsuvaaran arvostettu sijainti
-Upeat maisemat suurista ikkunoista
-Muunneltavat ja runsaat tilat
-Rinteet, ladut ja kelkkareitti lähellä
-Honkarakenteen laadukas hirsirakenne
Lisätiedot ja yksityisesittelypyynnöt
Jenni Hällfors
Kiinteistönvälittäjä LKV
Strand Properties Brand Partner
040 728 0751 - jenni@strand.fi