Kuuden makuuhuoneen omakotitalo Hannunniitussa. Loistava tilaisuus perheelle, joka tarvitsee runsaasti tilaa ja helpotusta arkeen.
Koti koostuu alun perin 80-luvulla rakennetusta asuin- ja kellarikerroksesta, sekä 90- luvun lopulla laajennetusta yläkerrasta. Eri aikakaudet on saatu hyvällä suunnittelulla toimimaan harmonisesti yhdessä, tehden siitä yksilöllisen kokonaisuuden.
Alakerran keskiössä on tilava ruokailutila, joka jatkuu avoimena olohuoneen kuin takkahuoneenkin puolelle. Etelän suuntaan olevat ikkunat tuovat tilaan avaruutta ja valoa aamusta iltaan. Ensimmäisestä kerroksesta löytyy myös keittiö, alkuperäisin mutta, maalatuin kalustein ja uusituin kodinkonein. Saunallinen kylpyhuone wc:llä, kodinhoitotilalla, erillisellä varastolla, sekä omalla sisäänkäynnillä ulos, jota voi käyttää myös arkieteisenä. Kaksi makuuhuonetta liukuovikaapistoilla ja eteinen kiinteillä kaapistoilla.
Vaaleat rappuset johtavat monimuotoiseen yläkertaan ja sen kauniiseen, vaikuttavalla muodolla ja ikkunoilla toteutettuun aulaan, josta voi ihailla suurta takapihaa kodin toiselta parvekkeelta. Neljä makuuhuonetta on sijoitettu talon molempiin päätyihin tasavertaisesti. Vino sisäkatto, korkea huonekorkeus ja huoneiden koko mahdollistavat monenlaisen sisustamisen. Lisäksi toisessa kerroksessa kattoikkunoilla varustetut kylpyhuone suihkukaapilla, kolmella käsienpesualtaalla ja wc:llä. Vaatehuone ja erillinen wc.
Varastotilaa löytyy kodin kellaritiloista. Lähes koko talon kokoinen tila on eristämätön, mutta toimii loistavasti esim. harrastetilana ja tietysti varastotilana.
Pihapiiri on kuin luotu lasten leikkeihin. Takapiha rajoittuu Jaaninpuistoon ja sen suuri nurmi alue mahdollistaa erilaisten pihapelien ja leikkien turvallisen harrastamisen. Pihatie on asfaltoitu ja kodin edustoilla on laatoitus.
Sijainniltaankin koti on etenkin lapsiperheille loistava. Useita päiväkoteja, leikkipuistoja ja alakoulukin kävelymatkan päässä. Lähin kauppa, K-Market Hanskiin kävelet alle 10 minuutissa ja Kauppakeskuksiin, sekä Turun keskustan palveluihin hurautat autolla 10 minuutissa.
Tämä pitää ehdottomasti nähdä paikan päällä. Lämpimästi tervetuloa kotiin!
Esittelyt ja lisätiedot,
Susanna Venho
susanna@strand.fi
040 501 9045